Jäsenhuone|Työhuone

Harkkakisoista varmuutta alkavaan kisakauteen

20.3.2017

Kilpa-aerobicin taitajat kokoontuivat viikonloppuna VaKP salille perinteiseen Harkkakisaan viiden seuran voimin.

Tämän vuoden alussa kansainvälinen voimisteluliitto FIG teki mittavia sääntömuutoksia kilpa-aerobicin arviointiin. Harkkakisa järjestetiin 18.3. VaKP salilla, kisa oli hyödyllinen niin voimistelijoille, valmentajille kuin tuomareillekin nähdä miten uudet säännöt on omaksuttu.

Ensikertalaisia sekä sarjanousijoita kilpa-sarjojen puolella

Harkkakisa on tärkeä pysäkki voimistelijoille ennen virallista kauden aloitusta. Ensimmäistä kertaa 2-luokassa oli kilpailemassa Meritähdet-ryhmän, tänä vuonna 8 vuotta täyttäviä, tyttöjä. Parheiten näistä joukkueista selvisi suorituksestaan Elli Hannilla, Emma Ketonen ja Pinja Seeck ollen viidensiä pistein 10,000. ND tytöt, eli 9-11v., sarjaan tälle keväälle nousun tekivät Korallit-ryhmän tytöt. Heistä parhaiten selvisi Meri Vahteriso ollen kolmas pistein 15,050. Myös Arielit-ryhmän tytötillä riitti jännittämistä, kun ensimmäistä kertaa kilpailemaan yksilönä lähti neljä tyttöä. Heistä parhaiten voimisteli Jenny Tuominen ollen neljäs pistein 14,850. Kullan ja hopean nappasivat sarjan konkarit Linnea Antinaho (17,000) ja Kiira Hietamäki (16,450). Poikien sarjassa yleisön ja tuomariston hurmasi Sampo Nousiainen vaikeutetulla ja vauhdikkaalla ohjelmalla pistein 17,300.

3-luokassa tuli VaKP:lle menestystä niin yksilö kuin joukkuesarjassakin. Yksilöissä voiton vei Neea Nieminen pisteillä 14,700 jättäen taakseen Keravan Naisvoimistelijoiden Taina Tuomiojan (13,650) ja Vantaan Voimisteluseuran Erin Bemeleitin (13,600). Joukkeissa voittoon biccasi Jyväskylän Naisvoimisteloiden Jutta Korhonen, Nea Lampi ja Terhi van Leeuwen (14,300), hopeaa vei Nokian Voimisteluseuran Liinu Jaakkola, Henna Nieminen, Ella Taatila, Emmi Järvinen (13,450) ja pronssia voitti uusi VaKP:n kokoonpano Sofia Blom, Iida Koskiniemi ja Neea Nieminen (13,350).

4-luokan kilpasarjassa palkinnoilla oli edustusta useasta seurasta. Voiton yksilösarjassa vei Jyväskylän Naisvoimistelijden Saara Viirret (15,650), toiseksi sijoittui Vantaan Voimisteluseuran Inka Lindström ja kolmanneksi uudella, vaikealla ohjelmallaan VaKP:n Aino Tuuri (14,600). Joukkeissa suvereeniin voittoon taituroi AG1-sarjasta tähän kisaan loukkaantumisen vuoksi siirtynyt kokoonpano Milja Lumme, Ella Mäntynen, Pipsa Nieminen ja Katariina Virkki pistein 17,550. Toiseksi kilpaili Nokian Voimisteluseuran trio Oona Luontila, Iiris Pennanen, Josefina Kalliokoski (14,350) ja kolmanneksi VaKP:n Ada Hällström, Pinja Lehtinen, Aino Tuuri, Sonja Vuorinen (14,000).

5-luokan kilpasarjassa selkeään voittoon bicasi Vantaan Voimisteluseran Saara Sihvonen (17,850), hopealle kiialsi sarjavaihtaja Alli Jokinen (15,950) ja kolmanneksi sijoittui Laura Salo (15,450). AeroDance 12-17v.-sarjassa voitto meni VaKP:n kokoonpanolle Aino Keskinen, Emma Löövi, Sini Nurminen, Elli Ojala, Jasmine Rantanen, Nelli Rantanen.

12-14v.- ja 15-17v.-sarjassa säännöt sisäistetty hyvin

32 tytön AG1, eli 12-14v.-sarjassa nähtiin monta sarjanousijaa. Kaikilla on uusittu ohjelma joko kokonaan tai tehty suuria muutoksia taiteellisuuden osalta. Säännöt on hyvin saatu ajettua sisään, sillä taitellisuus nousi jo muutamlla yli 8 pisteen. Voittoon yksilösarjassa kiilasi konkari Nelli Paulamäki (18,550), toiseksi kiilasi sarjavaihtaja, vasta 11-vuotias Aisha Hällström pistein 18,000. Kolmanneksi sijoittui Lumi Vahteristo pistein 17,800. Joukkuesarjassa voiton vei trio Auli Ollila, Nelli Paulamäki ja Lumi Vahteristo (17,650), toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat sarjanousijat Aisha Hällström, Anni Pulkki ja Saana Tolonen (17,150) ja Veera Alimyllymaa, Viivi Närvä ja Jertta Väisänen (16,200). 15-17v-sarjassa ylivoimaisen voiton vei VaKP:n Henriikka Nyman pistein 19,200 jättäen taakseen Jyväskylän Naisvoimistelijden Nea Hukkasen (17,500) ja Vantaan Voimisteluseuran Liinu Oikarin (16,200).

Naisten sarjassa rikottiin ennätyksiä

Tsekeissä kisakauden aloittaneet VaKP:n naiset hallitsivat ylivoimaisesti naisten yksilösarjaa. Voiton vei osissa hieman haparoinut Laura Vihervä huikein pistein 20,200. Toiseksi sijoittui Suvi Åhlgren ennätyspistein 19,950 ja kolmanneksi taisteli Jasmin Koskinen niin ikään ennätyspisteillä 19,650. Joukkesarjassa voittoon vei Jasmin Koskinen, Laura Vihervä ja Suvi Åhlgren (19,600) ja toiseksi sijoittui uusi kokoonpano Ida Harju, Sofia Martimo ja Tiia Ritonen (16,450). Ryhmässä voiton vei VaKP:n ryhmä Maija Keurulainen (VVS), Verena Kortelainen (VVS), Jasmin Koskinen, Laura Vihervä ja Suvi Åhlgren.

Viikonloppuna nähtiin lähes 150 suoritusta kahdeksan tunnin aikana. Tästä on hyvä jatkaa kohti virallista kisakauden aloitusta parin viikon päästä järjestettävissä Aerobic Cup 1 kilpailuissa Valkeakoskella.